search instagram arrow-down

Viimeisimmät

Internet of Things, IoT, esineiden ja asioiden internet, teollinen internet. Rakkaan lapsen nimi riippuu puhujan näkökulmasta ja IoT Nordic -tapahtuma esitteli läpileikkauksen aiheesta.

IoT:ssa on yksinkertaistaen kyse siitä, että eri laitteet ja koneet pystyvät erilaisia sensoreita tai antureita hyödyntäen aistimaan ympäristöään, viestimään siitä ja/tai toimimaan älykkäästi aistimansa tiedon pohjalta. IoT:n sivutuotteena syntyy valtava määrä dataa, jonka hyödyntämisessä on rajana vain kyky käsitellä sitä. IoT näyttäytyy kuluttajille vielä kivoina gadgetteina ja paikkaansa hakevina innovaatioina, mutta myös konkreettista hyötyä tuovina työkaluina kuten reaaliaikaisina sähkönkulutusmittareina tai IoT-datan mahdollistamina palveluina kuten Uber. Teollisuusyritysten näkökulmasta se kuitenkin parhaillaankin muuttaa perusbisnestä tuotannosta palveluun, haastaen sekä johtamiskulttuurin, tuotetarjooman että markkinoinnin.

Miksi IoT on huomiosi arvoinen?

Moni perinteisen teollisuuden seminaarissa esitelty case toisti samoja oppeja ja huomioita. Dataa keräämällä voi saada uudenlaisen hallinnan omaan tai asiakkaiden tekemiseen. Dataa analysoimalla voidaan tukea kriittisten päätösten tekemistä, ennustaa tulevaa, ennakoida ja ennaltaestää vikojen syntymistä, koneiden hajoamista tai tuotantoketjuhaasteita. Dataa visualisoimalla voidaan tarjota uudenlainen tarttumapinta tekemiseen, optimoida ja kehittää tuotantoa – ja tarjota omille asiakkaille uudenlaisia palveluita, työkaluja, applikaatioita ja ennenkaikkea kilpailuetua näiden omiin kilpailijoihin nähden. Datamassaan voi myös tukehtua, eli edelleenkin on tiedettävä mitä mitataan, minkä takia ja millaisin keinoin – kuitenkaan tukeutumatta täysin nykytilanteeseen vaan aistien myös tulevaisuuden datatarpeet.

Accenturen tutkimus kertoo, että 70% yrityksistä uskoo digitaalisen disruption muokkaavan yrityksensä bisnestä seuraavan 1-2 vuoden sisällä – elämme siis mielenkiintoisia aikoja.

disruptio_tutkimus

Lähtökohtana loppukäyttäjän ymmärtäminen
IoT linkittyy vahvasti asiakaskokemuksen parantamisen trendiin; ratkaisuja rakentaessa on pakko miettiä, miten parannetaan loppukäyttäjien kokemusta yrityksestä, miten luodaan kuluttajien oikeisiin tarpeisiin vastaavia ratkaisuja ja tarjoillaan ne relevantissa muodossa. Miten otetaan asiakkaat mukaan kehitysprosessiin, pilotoidaan ja opitaan.

Ketterää, mutta koko organisaation huomioiden
IoT:ta kehitetään yhä usein teknologiaprojektien näkökulmasta, vaikka vasta yllämainittu asiakaskeskeisyys ja kuluttajaymmärrys edellyttäisivätkin laajempaa osallistumista. Vaiheittainen eteneminen toistuu kuitenkin lukuisissa case-esimerkeissä > teknologiakeskeisyyden takia loppuasiakas ei välttämättä osaa määrittää projektin alkuvaiheessa todellisia tarpeita eli pilotointi,  proof-of-conceptien ja fail fast-lähestymisen kautta tekemisen konkretisointi tulee tarpeeseen. Toisaalta omaa tarinansa kertonut Tesla haastoi minimum viable product -lähestymisen kertomalla, että lähestymiseksi voi oikeasti ottaa sen, että oikeuttaa uuden tuotekategorian olemassaolon luomalla seksikkäimmän ja urheilullisimman mahdollisen vaihtoehdon, keräämällä PR- ja uskottavuushyödyn ja etenemällä vasta sen jälkeen massatuotantoon. Yritys ei ole käyttänyt penniäkään markkinointiin vaan hyödyntänyt omia asiakkaitaan puolestapuhujana, eli lähestymistapa on toiminut.

Leanista kehittämistavasta huomimatta IoT ei kuitenkaan voi olla vain siitä kiinnostuneen porukan asia vaan muutos pitää osata viedä koko organisaation tasolle, sitouttaa kaikki johdosta ja asiakasrajapinnasta vastaavista lähtien. Alla Ccea Oy:n malli IoT-muutoksen jalkauttamiseen:

iot-muutosmalli

Miten IoT sitten muuttaa markkinointia?

Istuin IoT-seminaarissa syystä. IoT ja omnichannel linkittyvät yhteen, sillä Iot muuttaa ostamisen ja myymisen logiikkaa. Se mahdollistaa asiakaskokemusta parantavia toimintoja, jotka ovat parhaimmillaan kuluttajille näkymättömiä. Esimerkiksi shoppailun taustalla tapahtuu paljon IoT:tä: kuluttajien käytöksen analyysia, automaattista tuotemäärien optiointia, ennakoivaa shippaamista, käviöiden tunnistusta ja sitä kautta dataan perustuvaa ehdottamista ja suosittelua. Myymälät digitalisoituvat, mobiilin merkitys ostokokemuksen aikana nousee – ostodata pitäisi saada nopeasti visualisoitua, jotta sitä osataan hyödyntää. S-pankin ja ABC-huoltoasemien yhteinen, pankkiapplikaation kautta tapahtuva mobiili tankkaus on yksi hyvä esimerkki oikeasti kuluttajalle hyödyllisesti digitaalisesta palvelusta. Samoin seminaarissa demottu NFC-siru vie kanta-asiakkuuden ihan uudenlaiselle langattomuuden tasolle:

nfc-siru

Myös kokonaisia markkinointikampanjoita voidaan rakentaa IoT:ta hyödyntävien ideoiden ympärille – tästä esimerkkinä esimerkiksi Brasilian Isobarin Fiatille rakentama alkolukon sisältävä auton avain, joka ei suostu käynnistämään kulkuneuvoa, jos mittari värähtää – pitkällä aikavälillä merkittävä satsaus tieturvallisuuteen.

Screen Shot 2016-04-22 at 18.08.10

Uskon, että IoT:n tuoman muutoksen ymmärtäminen avaa uudenlaiset kampanjamallit ja älykkään datan hyödyntämisen, antaen pohjan uudenlaiselle innovatiivisuudelle. Mitä mieltä sinä olet?

Päivi_kuva_pieni

Päivi Arffman-Koskinen

Kirjoittaja on Isobarin tuore strategia- ja sisältöjohtaja, jolla on yli 13 vuoden kokemus digitaalisesta konseptisuunnittelusta ja monikanavaisista kampanjoista.

 

 

Vastaa
Your email address will not be published. Required fields are marked *

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s