search instagram arrow-down

Viimeisimmät

MARKKU-prod9740

Markku Kirves, Head of Video

Isobarin Head of Video Markku Kirves alkoi rakentamaan osaamistaan jo 2000-luvun alussa, pääasiassa ankaralla itseopiskelulla ja harjoitteluilla.
”Vuokrarahat hankin raksalla repimällä käsin lautoja irti jäätyneestä maasta”, Kirves kertoo. ”Se kannusti entisestään suuntamaan videoalalle, ja lopulta oma yritys olikin pystyssä.”

Sittemmin Isobarin liikkuvan kuvan johtaja Kirves on ollut kapellimestarina niin 360-elämyksissä kuin maailman ensimmäisessä live-matkailushow’ssa. Kirveen kädenjälkeä on myös Grand One 2017 -finalisti Fanta Twist or Treatin videotuotanto.

Kirves kertoo, mitä hyvässä videomarkkinoinnissa tulee ottaa huomioon nyt ja lähitulevaisuudessa!

Tee tarinaa yhä enemmän somen ehdoilla

Perinteinen mainosvideo alkaa introlla, jatkuu tarinaan ja päättyy loppuhuipentumaan. Nopeatempoisen sosiaalisen median käyttäjä tuskin jaksaa katsoa moista videota edes puoliväliin varsinkaan, kun some-videoita kulutetaan pääosin ilman ääntä. Siksi some-videoilla tuttu ”loppuhuipentuma” ajoittuukin usein jo tarinan alkuun.

Nimeä video iskevästi ja herätä kiinnostus jo aloitusruudulla. Videon alkaessa mene suoraan asiaan ja koukuta yleisö esimerkiksi aloittamalla tarina sen lopputilanteesta ja kelaamalla sitten tapahtumien alkuun. Katsoja ei malta olla selvittämättä, miten lopputilanteeseen päädytään!

Somekäyttäjän kynnys keskeyttää pitkä video on suuri, vaikka alku kiinnostaisikin. Tee siis pääfilmistä lyhyempiä versioita, jotka on helppo pureksia. Ne ohjaavat katsojaa tutustumaan filmin pidempään versioon.

Suurempaan videokampanjaan voit luoda odotusarvoa julkaisemalla ennakkoon pieniä teaser-pätkiä. Hyvin tehty traileri sitouttaa katsojan tulevan pääfilmin pariin.

Optimoi videosi eri alustoille

Videotuotantoja ei edelleenkään optimoida tarpeeksi digitaalisille tai sosiaalisen median alustoille. Ajatus netistä jonkinlaisena bonus-alustana tv-filmin levittämiseksi istuu yhä tiukassa.
Suunnittele video jo alussa eri alustoille sopiviin kuvamuotoihin ja -pituuksiin: pöytäkoneella toimivan 16:9-kuvan katselu mobiililaitteella saattaa olla tuskallista tihrustusta, ja vastaavasti pieneen neliökokoon pakattu video puuroutuu isolla näytöllä.

Lopuksi tekstitä alustoille räätälöidyt videosi.

Parhaissa videotuotannoissa kohtaavat rohkea asiakas, luovan toimiston kuningasidea ja mediatoimiston tarkkaan hiottu mediasuunnitelma.

Kokeile viihteen sijasta faktaa

Tällä hetkellä somessa jylläävät viihteelliset videot. Kirves ounastelee, että seuraava trendi ovat tietoisku- ja faktavideot. Esimerkiksi elintarvikeyhtiö voi tehdä aidosti informatiivisia videoita hiilijalanjäljestään tai tuotteidensa alkuperästä.

”Vaihtoehtoisen faktan” aikakaudella on avoimuus alati tärkeämpää. Rehellinen, jopa lähdeviiteytetty video kantaa vahvaa viestiä yrityksesi arvoista ja läpinäkyvyydestä.

Videokerronta muuttuu nopeasti kuin kokeilunhaluinen kameleontti, mutta huoli pois – Isobar Finlandilla on useiden vuosien kokemus onnistuneista videotuotannoista. Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää!

MERTSI-prod9571

Mertsi Murmann, Content Producer

Teksti: Mertsi Murmann, Content Producer

Kirjoittaja on mainosalalle siirtynyt journalisti, kieli-intoilija ja eskapistinen musiikkibloggaaja.

Vastaa
Your email address will not be published. Required fields are marked *

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s